Kuukauden projekti
Boomeranger Boats toteutti uuden nettisivustonsa yhdessä Done Informationin kanssa.
Loviisalainen Boomeranger Boats suunnittelee ja valmistaa kovapohjaisia kellukeveneitä viranomaiskäyttöön.
- Lähtökohtana nettiuudistukselle oli, että halusimme ajanmukaiset ja luottamusta herättävät esittelysivut tuotteistamme ja helppokäyttöisen päivitysjärjestelmän. Pääsemme nyt päivittämään kaikkea sisältöä nopeasti ja mistäpäin maailmaa tahansa, kertoo paljon matkustava myyntijohtaja Miika Tammi.
Sivuston kuvituksessa käytettiin Boomerangerin komeita ja vauhdikkaita tuotekuvia, joille varattiin myös reilusti tilaa sivulta. Tuotteita esitellään myös kuvagalleriassa.
Web-palveluun toteutettiin myös extranet-osuus, jonne osa tuoteinformaatiosta sijoitettiin.
- Tuotteistamme kiinnostunut henkilö jättää tietonsa webbilomakkeen avulla, saamme tästä sähköpostiin viestin ja käymme avaamassa henkilölle pääsyn extranettiin. Kaikki tämä tapahtuu muutamalla hiiren klikkauksella, kertoo Tammi.
Pääasiassa vientikauppaan keskittynyt Boomeranger esittäytyy lyhyttä suomenkielistä esittelysivua lukuun ottamatta englanniksi. Kieliversioiden lisääminen on helppoa, mikäli sille tulee myöhemmin tarvetta.
Katso Boomeranger Boats Oy:n uusi nettisivusto osoitteesta http://www.boomeranger.fi
Lisätietoja:
Myyntijohtaja Miika Tammi, Boomeranger Boats Oy, puh 044 5788274, email miika.tammi(at)boomeranger.fi
Asiakaspalvelujohtaja Pekka Lajoma, Done Information Oy, puh 050 3141907, email pekka.lajoma(at)doneinformation.com

